Miten Indonesialainen paratiisisaari ja kettu inspiroivat Hämeenlinnalaisen hostellin?

Olin unelmoinut ikioman pienen ja persoonallisen hostellin perustamisesta jo vuosia, mutta se tuntui aivan liian isolta askeleelta.

Kaikki kuitenkin muuttui, ollessani mieheni Jannen kanssa Gilin saarilla Indonesiassa. Tuolla tuhansien kilometrien päässä, turkoosin veden keskellä sain vision siitä, millainen hostellini pitää olla. Pikkuruista Gili Menon saarta kierrellessämme tutustuimme paikallisiin veljeksiin, jotka kehittivät luovaa uusiokäyttöä muovi- ja lasijätteelle, jota valitettavasti oli niin meressä kuin maalla. Heidän workshoppiin osallistuessamme kierrätys konkretisoitui aivan uudella tavalla. Silloin tiesin, että haluan perustaa hostellin, jonka toiminta perustuu kestävään kehitykseen ja ekologisuuteen. Siihen, että voisi reissata puhtaammalla omallatunnolla.

Myöhemmin tuolla samaisella saarella päädyimme sattumalta paikallisten kanssa laulusessioon, jota säesti taitavasti rämällä akustisella kitaralla nuori mies. Nimesin hänet oitis nauravaksi kulkuriksi hänen iloisen luonteensa johdosta. Joitain vuosia myöhemmin, kun elämänmuutokset olivat vieneet yhä lähemmäs askeleen ottamista, mieleeni palasi tuon kaverin positiivisuus ja ystävällisyys, ja päätin ottaa nekin toimintani ohjenuoriksi.

Alkuperäinen naurava kulkuri
Naurava Kulkuri
Mutta entä sitten logon kettu? Pienenä tyttönä kettu oli minulla jollain tavoin läsnä aina. Niitä vilisi niin lapsuudenkotini pihapiirissä Juvalla, kuin myös saduissa ja piirroksissani. Joskus ne seikkailivat myös unissani. Liekö kettu sitten jopa jonkinlainen henkieläimeni, mutta tuo sympaattinen otus on jäänyt lapsuudesta elämään muistoihini, kunnes se nyt löysi paikkansa logosta.

Tämä hostelli on inspiroitunut ihanista kokemuksista ja elämyksistä. Sellaisia haluan tarjota myös omille vierailleni. Tervetuloa Nauravaan Kulkuriini.

Terveisin,
emäntäsi Merja

Vieritä ylös